sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Syksyinen sunnuntai-iltapäivä

Nyt on juuri sopivan laiska sunnuntai haasteeseen vastaamiseen.
Siispä seitsemän totuutta minusta
  1. Asun nykyään Keski-Pohjanmaalla, mutta oikeasti olen aito (yli)härmäläinen.
  2. Vaikka olen sohvaperuna, olen kerran juossut puolimaratonin ja suunnittelen juoksevani myös ensi kesänä.
  3. Pelkään koiria.
  4. Tykkään kovasti käsitöistä ja ihanista langoista.
  5. Leipominen on myös mukavaa, mutta välillä olen leivontakiellossa.
  6. Minulla on punainen polkupyörä.
  7. Saan ehkä parin viikon kuluttua ihan oman huoneen ja haaveilen sen sisustamisesta.
Tähän haasteeseen on aika moni jo vastannut, joten keksin vain pikaisesti vain kolme nimeä. Haastan Minnailun, Hennan ja Perhoneidon kertomaan itsestään.

Nyt siirryn nauttimaan neuleesta ja elokuvasta kauneimmillaan. Leppoisaa sunnuntai-illanjatkoa lukijoilleni!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei vaan, olen itseasiassa tehnyt tämän haasteen jo kerran, vaikka kukaan ei mua haastanut. Kirjoitettu 16.07.2007 eli käyhän kattomassa sieltä :) Kiitos kuitenkin haasteesta.

Aili kirjoitti...

Motan haastehen vastahan! Kiitoksia vaan. Maharottoman mukavia päiviä sulle, kattellahan.

satumh kirjoitti...

mullakin on punainen pyörä. ei tainnu olla yllätys.. ;)

Perhoneito kirjoitti...

Yritän ottaa haasteen vastaan, mutten vaan keksi mitään. Ehkä ens viikolla :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

No voi sentään, kun sillä tavalla olin vienyt viimeisen Fire-värin Jitterbugista. Toivottavasti sait tilalle jotain kivan väristä!!