sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2006

Lampaita ja lankaa

Nyt on Islanninloman matkaväsymys melkein nukuttu pois :)
Neuleblogeja selaillessani huomasin huivivaihdon. Kivaa!

Neuleita en ehtinyt matkalla tehdä ollenkaan. Lentokoneessa oli mukana virkkuutyö, mut eipä sekään edistynyt. Eilen illalla aloitin kotona Fina Hyrnan-huivin silmukoiden luomisella ja parilla kerroksella.


Kirjoitan tähän juttua Islannista lankojen ja neulomisen kannalta. Toiseen postaukseen yritän kehitellä jotain matkakertomusta kuvineen.

Islannissa on neulojan kannalta ehdottomasti parasta se, että lankaa ja villatuotteita saa lähes jokaisesta turistikaupasta! Ainakin Reykjavik on pullollaan niitä ja onpa siellä sitten ihan oikeita lankakauppojakin ihan useampia. Tietty hintataso ei ole juurikaan halvempi kuin Suomessa.

Muualla maassa matkaillessa näkee sitten varmasti ainakin lampaita. Itse löysin lankaa Reykjavikista, sillä emme juurikaan poikenneet isompien kylien keskustoissa. Tosin Vik i Myrdalissa (Islannin eteläisin kärki) oli Ring roadin (ykköstie, joka kiertää maan rannikkoa pitkin) oli villatalo, jossa myytiin pääasiassa valmiita neuleita, mutta myös muutamia värejä Istexin Alafoss lopia ja Bulky lopia. Hinnat olivat muistaakseni korkeammat kuin pääkaupungissa.

Reykjavikin lankakaupoista suosikkini on Erla, jonka osoite on Snorrabraut 38, 105 Reykjavik. Kauppa on ihan keskustan tuntumassa suunnilleen Halgrimskirkjan ja Hlemmurin bussiaseman puolivälissä.
Itse löysin sieltä halvimmat islantailaiset langat, mukavimman lankakaupan ja parhaan palvelun. Kauppa oli uskomattoman tilava ja siellä oli iso pöytä täynnä erinäisiä mallikirjoja ja ohjelehtiä.
Erlan valikoimiin kuului islantilaisia villalankoja: Alafoss lopi (n. 3,20 euroa/100g), Lett lopi (n. 2 euroa/50 g), Bulky lopi (tosi paksua lankaa, en muista tarkkaa hintaa), Kampgarn (ohut, pehmeähkö villalanka 50 g = 150 m), Einband (yksisäikeinen karkea villalanka, josta perinteiset islantilaiset huivit on kai pääasiassa tehty).
Kaupasta löytyi myös laaja valikoima Lana grossaa ja Sandnesgarnia. Pikaisen katselun perusteella näyttivät ihan kohtuuhintaisilta, esim. Dropsin alpaca oli n. 3,50 euroa/50g ja värivalikoima oli tosi laaja.
Neuletarvikkeita oli myös paljon ja erityisesti mieleen jäivät muoviset vaaleanpunaiset pyöröpuikot.

Tässä mun koko matkan lankasaaliini, joka mahtuu yhteen kenkälaatikkoon!




Lankoja bongasin myös Kringlanin ostoskeskuksen Hagkaupista (valikoimaa oli paljon) ja Laugavegurin ja Vitastigurin kulmassa ihan keskustassa olevasta The Handknitting Associationin kaupasta. En muista kaikkien lankakauppojen osoitteita, mutta niihin ei kuitenkaan voi olla törmäämättä, mikäli kävelee Reykjavikin keskustassa enemmän kuin kilometrin :)

Mukaan tarttui vielä neulomiseen liittyen islantilainen huivikirja Sigrídur Halldórsdóttir: Þrihyrnur og langsjöl. Marjutilla näyttäisi olevan samanlainen. Löysin kirjan keskustan kirjakaupasta ja mukana tuli ohjeiden englanninkieliset käännökset.



tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

tilannetiedotus


  • alushame licorice bullet skirtiin tekemättä
  • työmatka Virossa meni ok
  • shoppailua vain Prismassa
  • onneksi löytyi addeja ja pari kerää villaa
  • töissä kiire
  • huomenna lähtee lento Islantiin