keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

Löytöjä iltatorilta

Ekana täytyy mainostaa, että Kokkolassa on näin kesäkeskiviikkoisin aivan mahtava iltatori! Kannattaa poiketa, jos liikkuu näillämain. Muutaman kerran olen käynyt siellä itse ja olen aivan vaikuttunut. Torilla on paljon kirppistyyppisiä myyjiä, perinteistä markkinatavaraa sekä mm. marja-, kukka- ja leivonnaiskauppiaita. Yhtenä keskiviikkona bongasin paikalta Johanneksen pellavan kojun. Myyjä kertoi olevansa torilla myös Venetsialaisten aikaan.

Tämän päivän löydöt ylittivät kyllä kaikki odotukset. Tässä osa saaliistani:

Kuva on valitettavan huono, sillä parempi kameramme on nyt muualla. Lanka on Garnstudion Karismaa. Puoli kiloa kympillä! Siskon kanssa etsittiin juuri tänään hänelle tummansinistä villatakkilankaa, mutta pidin 2,50 euron wool-kerää vähän kalliina.
Vintilä ja piirakkapulikka maksoivat yhteensä huikeasti euron. Lisäksi löysin kahdella eurolla kahdet bambupyöröt, jotka unohtuivat kuvasta. Viimeisenä kaikkein paras löytö: kas-kas-tekstiiliväri. En saanut enää kameran virran loppumisen jälkeen parempia kuvia, mutta laitan noista tarkempaa selvitystä myöhemmin. Paketista bongasin vuosiluvun 1950. Onko kellään tarkempaa tietoa noista väriaineista? Nyt vähän harmittaa, etten hamstrannut noita enempää... 2 väripakettia eurolla ei liene paha hinta?

Seuraavassa osassa kerron sit enempi noista väreistä ja luvassa on myös mahdollisia värjäyskokeiluja.

8 kommenttia:

Perhoneito kirjoitti...

Vähän oon kade noista sun löydöistä, varsinkin langoista ja väreistä. En eilen huomannutkaan noita värejä, kun ihastelin vaan lankoja.
Kyllä sun pitää ottaa mut teille hoitoon joku viikonloppu, että mäkin pääsen osalliseks kaikesta kivasta, mitä siä teillä päin on tarjolla :)

Vilma kirjoitti...

Mä olen entistäkin vakuuttuneempi Kokkolan loistavuudesta! Loistavia löytöjä kertakaikkiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon Emilia! Voitit blogiarvonnassani. Laitahan osoitetta tulemaan.
Ihania löytöjä sulla! Mäkin taidan tulla joskus teille kylään ;)

satumh kirjoitti...

iltatori on kyllä ihana paikka tehdä löytöjä. oikein harmittaa kun on jostain syystä jäänyt tänä kesänä käymättä.. oisko nuo huonohkot kelit olleet syynä.. hienoja lötöjä kyllä teit! :)

emilia kirjoitti...

perhoneito: juu, kun nää aikataulut tästä tarkentuu, niin tervetuloa!

vilma: juu, sanovat, että ainakin kesällä tämä on oikein mukava kaupunki. sit talvella voi vaan neuloa sisällä lämpimässä, kun mereltä puhaltaa kylmä ja kostea tuuli

henna: kivaa ja tervetuloa kylään! niiden partiojuttujen takia se olisi vielä hyödyllistäkin. syksyn aikana voisi miettiä jotain kokoontumista :)

satu_h: toivottavasti ensi viikolla sää suosii. silloin kai pitäis olla iltatori ja sithän on taas neuletapaaminenkin. jee!

Anonyymi kirjoitti...

Ihania löytöjä! Miks minä en ikinä löydä mitään??? *pikkuisen kateellinen*
Nähtäneen torstaina taas?

emilia kirjoitti...

satu_u: kauheesti autto kiertelyssä, kun oli siskot mukana. oli monet silmät katselemassa :)
juu, hyvin todennäköisesti oon tulossa torstaina. näkemisiin!

Anonyymi kirjoitti...

sinulle on blogissani huomionosoitus :)