maanantaina, tammikuuta 14, 2008

You make my day!

Lapanen on edelleen hukassa, mutta se ei ole menoa haitannut. Tosin viime viikko meni kovin nopeasti töiden parissa, kun vielä lauantainakin oli koulutuspäivä.
Valmiita käsitöitä sentään on valmistunut. Koulutuspäivän luentojen aikana sain lopeteltua yhdet perussukat Novitan Jussista mieheni työpaikalle oppilaiden varasukiksi. Lisäksi tein pikkusiskolleni hihattimen, josta tulee kuvia ja tarkempaa tietoa toivottavasti myöhemmin.

Kiitokset Satu H, Johanna ja Päivi. Piristitte kiireistä viikonloppuani kovasti :)
Kommentoimalla toisten blogeja me osoitamme lukevamme ja olevamme kiinnostuneita, blogien kommenttien kautta löytyy kiinnostavia blogeja. Mutta silloin kun haluamme vielä henkilökohtaisemmin kertoa, että juuri sinun blogiasi odotan ja saan siitä aina ajateltavaa tai ihailen kauniita töitäsi- silloin tällaiset huomionosoitukset ovat paikallaan.

Oma listani tulee tässä
  • kaikki keskipohjalaiset neulojat, joihin olen viime syksyn aika tutustunut. kiitokset teille, sillä neuletapaamisten myötä olen tutustunut uudella paikkakunnalla uusiin ja varsin mukaviin ihmisiin! neulontajuttujen lisäksi myös Satu H:n mainostamat retkiluistelu ym-jutut alkoivat kiinnostaa
  • tutut ta-nelaiset. näitäkään en luettele tässä erikseen, mutta teidän bloginne ovat aina ensimmäisten joukossa suosikkilistalla. tampereella uskaltauduin ensimmäisen kerran neuletapaamiseen ja annev:n yllyttämänä perustin oman blogini.
  • minnailua
  • ketturouvan elämää
  • perhoneito. tuon blogin neulekärpäspuremaan mulla on ollut paha vaikutus. terveiset ja tsempitykset täältä sinne uusiin haasteisiin ja toivottavasti taas jossain vaiheessa nähdään!
  • ilun handu duunaa
  • viiniä ja villasukkia
  • nurjat
  • matemaatikko ei osaa laskea kymmeneen, joten lopetan tähän
Tässä vielä ihan jokaiselle alkuviikon piristykseksi jätskiä tuoreilla vadelmilla ja lämpimällä mustikkahillolla!

6 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Huomionosoitusta löytyisi sinulle myös mun blogissani. On tätä niin kiva lukea!

Satu kirjoitti...

Heippa! Joko kiireinen työläisen elämä on täyttänyt kalenterinne helmikuun puolivälin tienoilla? Ehkä silloin käymme mummolassa ja samalla olisi kiva pysähtyä teidänkin luona :) Pitänee sähköpostiakin kirjoitella joskus... kun vaan ehtis. Terkut!

satumh kirjoitti...

Hih. Eipä kestä. :) Tuon sulle sen lehtisen sitten tapaamiseen. :) Tervetuloa vaan retkiluistelutapahtumiin! Toivottavasti keli ei menis kovin pahaksi..että pääsis sitten kokeileen kanssa! :)

PäiviP kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Tapaamisiin ensi viikolla!

Henna kirjoitti...

Tämä tunnustus sinulle myös minun blogissani!

satumh kirjoitti...

juu, torstaina nähään. :)