lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Eka vihje valmis

Tikutin mysteerihuivia ahkerasti eilisen illan ja tänään päivällä. Välillä kävin alennusmyynneissä, joista lähti tällä kertaa (onneksi) mukaan vain hieman käsityötarvikkeita. Helmiä ja 2mm sukkapuikot.
Ja vielä tarkempi kuva neulepinnasta. Lankana siis Wetterhoffin Silvia ja puikkoina 4mm 100 cm Lace Addit (ei kuvassa).
Seuraavana olisi tarkoitus jatkaa joululahjaneuletta ja aloittaa ehkä baijerilaissukat. Rannekin on toistaiseksi parantunut. Jipii!

perjantaina, kesäkuuta 29, 2007

Mysteerihuivi

Jipii! Ensimmäinen mysteerihuivin vihje ilmestyi. Viikonloppumenotkin peruntuuivat, joten tiedän mitä teen pari seuraavaa päivää.



Ei sillä, etteikö eilen olisi ollut kaksi valmista pitsihuivia jo pingottumassa. Milloin ihmisellä on liikaa huiveja? Pitäisköhän siirtyä vaikka pitsiliinoihin?

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Valmistuneita



Malli: Perussukat kärjestä tiimalasikantapäällä
Puikot: 2,5 mm sukkikset
Lanka: Onlinen puuvillainen ohut sukkalanka
Kommentit: Ihankivajoo. Langan ostin viime vuoden käsityömessuilta. Varmaan jäi vielä toisiinkin sukkasiin. Väreistä tulee mieleen mansikat, vaikka muuten suhtaudunkin hieman epäilevästi vihreän ja punaisen yhdistelmiin.


Malli: Shetland Triangle Wrap Stylestä
Puikot: 3,5 mm pyöröt
Lanka: Wetterhoffin Silvia alle 50g
Mitat: pituus kärjestä niskaan 52 cm, leveys n.160 cm
Kommentit: Mukava malli. Mallikuvion oppi suht helposti ja jälkikin on nättiä.


Malli: Chanson en Crochet Wrap Stylestä
Koukku: 5
Lanka: FIlatura di Crosan Brilla (42% puuvillaa, 58% viskoosia) tasan 150g
Kommentit: Lanka tarttui mukaan Aililta viime perjantaina. (Katinkontille tiedoksi, että ajauduin sit kuitenkin sinne :) Langasta piti tulla islantilaishuivi, mutta ei oikein soveltunut siihen. Olin kerrankin ahkera ja löysin uuden mallin. Samalla tuli virkattua ekan kerran englanniksi. Nyt tajuan, miksi kaikissa neulekirjoissa on aina perusohjeet, sillä helpotti nimittäin ekaa kertaa suunnattomasti. Viimeistely ja nappi vielä puuttuvat.

Oon nyt malttanut olla suht rauhallinen neuloja ja ollut puikot kädessä vain lyhyehköjä aikoja. Lisäksi sain mukavat ranteenlämmittimet, jotka ovat myös auttaneet. Uusia neuleideoita syntyi lankalaatikoiden järjestelyn ja penkomisen jälkeen tänään. Hirveästi on vaan eri projekteista jääneitä yksittäisiä keriä, joista ei tiedä, mitä tekisi. Nyt meen suunnittelemaan muutamien tuhoa, saa nähdä miten käy.