keskiviikkona, lokakuuta 03, 2007

verho-ompeluksia

Tänään sain vihdoin kaivettua esille uskollisen Happy Supermaticini Toyotan polkimineen. Kuvassa oleva valmisverho lyheni parisenkymmentä senttiä.
Ompelu ei vaan kertakaikkisesti ole mun juttuni ainakaan isoissa määrin. Tänään ei onneksi tarvinnut kiukkuilla koneelle, kun voimasanat ja vihaiset murahdukset kuuluivat kylppäristä ihan itsestään. (kylppärissä putkimiehet korjasivat aikaisemman putkimiehen, joka oli vetänyt kuuman veden pöntön huuhteluvedeksi, ajatusvirhettä)

Näköjään sitä on niin tottunut Finlaysonin suunnittelijoiden tyyliin, että aina tulee puolivahingossa valittua saman firman kankaita.




Keittiön kappa valmistui Huvila-kankaasta. Alareunan koristelin vihreällä satiininauhalla. Tuli ihan kiva, vaikka ei mulla ollut hajuakaan, miten nauha oikeaoppisesti kiinnitettäisiin. Turvaudun ompelukoneen lisäksi myös neulaan ja lankaan.
Uskomattoman kauan noihin ompeluksiin taas meni. Nyt singahdan viemään eilen valmistuneet neuletöppöset huuhteluainekylpyyn, etsin jotain syötävää ja valmistaudun karpalonpoimintaan.
Ihanaa, että on pitkästä aikaa vapaata keskellä viikkoa ja vielä syyloma kohta tulossa :)


9 kommenttia:

Perhoneito kirjoitti...

Tosi kivan näköiset verhot molemmissa ikkunoissa!

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kauniita verhoja!!

satumh kirjoitti...

mikähän siinä onkin että ompelua ei taho saada aikaseks..mullakin aina venyy ja venyy kaikki ompeluhommat ihan luvattoman kauan..

Kate kirjoitti...

Upeita verhoja. Itsekkin pitäis polkaista tuo kone käyntiin mutkun pitäis eka mitata ja leikata kankaat... kuka sitä nyt jaksaa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, toi huvila-kangas on ihana! Pakko päästä katselemaan sitä luonnossa mahdollisimman pian - voisin antaa itselleni luvan ostaa sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa kangasta!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivan näköiset verhot. Varsinkin tuo ylemmän kuvan kangas on aivan herkku. Voisin ottaa itsellekin, jos tähän asuntoon kannattaisi ommella useammat verhot per ikkuna.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Ihastuin tuohon kankaaseen tämän kuvan perusteella :) Muistatko yhtään mitä se maksoi per metri? 10, 15 vai lähemmäs 20 euroa/metri?

Sarsa kirjoitti...

Upeat verhot! Täytyy yrittää tehdä itse samanlaiset :D